juoksusankarit.

Johtuen siitä, ettei nettiä ole käytettävissä, videoiden lisääminen mahdotonta. Sen sijaan saatte lukea Koululiikuntaliiton Juoksusankarit-kanpanjaan kirjoittamani tekstin. Viikko vielä Espanjassa…

Juoksusankarit- paratriathlonisti

Lopetettuani eilen harjoitukseni juoksuradalla nuori tyttö kysyi minulta: `Miksi juoksen?”. Olin hetken hiljaa, ja ajattelin: tämän ei pitäisi olla vaikea kysymys. Annoin tyypillisen vastauksen: Koska rakastan juoksemista, ja olen sen parista saanut lukuisi ystäviä ympäri maailmaa. Myöhemmin kyseisenä iltana aloin miettiä… Onko se oikea syy miksi juoksen?

Vien sinut kevääseen 2001. Olen 8-vuotias ja seisoin starttiviivalla toista kertaa elämässäni, ensimmäinen oli aluehiihdoissa edeltävänä talvena. Olin erittäin hermostunut, ja edessäni oli 21.1 kilometriä juostavana. Olimme edellisenä iltana äitini kanssa ostaneet uudet lenkkarit, kaksi numeroa liian isot Peppi Pitkätossu-kengät. Parhaan kaverini kanssa löimme vetoa 5 pehmotarrasta, että ehtisin iltapäiväkerhon pannukakuille. Kilpailu itsessään ei ollut niin miellyttävä kokemus, ja muistan juosseeni viimeiset 5km ilman kenkiä, ja maalissa ajatellen, etten enää ikinä juokse näin paljon. No, seuraavaan 12 vuoteen en sitten juossut metriäkään.

Olin 8-vuotias, kun sairastuin luusyöpään. Oikea jalkani amputoitiin, ja palasin parin vuoden kuluttua kotiin kolme raajaa tallella. Rakastin edelleen juoksemista, mutta minulla ei ollut tarpeeksi jalkoja juostakseni. Vuonna 2014 pitkä odotus palkittiin, ja sain juoksuproteesin. Harjoittelin, harjoittelin ja harjoittelin. 18 kuukautta myöhemmin seisoin starttiviivalla, edessäni oli taas 21.1 kilometriä. Vaikka jalka, lenkkarit ja moni muu asia oli muuttunut viimeisen 14 vuoden aikana, olin edelleen se pikkutyttö, joka halusi juosta kohti tavoitetta hymyillen, välillä virnistäen.

Juokseminen on hitaasti syntyvä addiktio. Harva ihminen pitää siitä heti, vaan vasta parin kuukauden jatkuvan harjoittelun jälkeen oppii juoksemista rakastamaan. Vaikka en juossut moneen vuoteen, tiesin miltä sen pitäisi tuntua, muistin sen flow:n, fiiliksen. Juokseminen jousella on teoriassa täysin erilaista, mitä kahdella vammattomalla jalalla, mutta tuntuu täysin samalta. Tunne, jota ei voi saavuttaa muuten kuin juoksemalla.

Miksi juoksen? Kyllä, rakastan sitä. Osaksi myös kavereiden, ja kokemuksien vuoksi, mutta on jotain paljon enemmän – ei ole mitään hienompaa tunnetta kuin asettaessasi tavoitteen, tehdessäsi töitä sen eteen, juostessasi ala-ja ylämäkiä matkan varrelle, ja sitten saavutat tavoitteesi. Se tunne on jokaisen juoksukilometrin arvoinen.

-Liisa

 

Just a sec