• CA1A0388-Edit

ABOUT

Name: Liisa Lilja

Date of Birth: 26.08.1992

City of Residence: Helsinki

Coach: Darby Thomas

Sports Club: Helsinki Triathlon

Best Accomplishments: European Championship Silver, World Championship 4th place

Class: PT2

2015

1.sija SM, Himos

Maailman cup:

2.sija Lontoon

2.sija Iseo

3.sija Edmonton

Arvokilpailut:

2.sija Geneve EM

4. sija Chicago MM

IMG_6116
IMG_6095 (1)
CA1A0388-Edit
edmonton
CA1A0388-Edit-3
CA1A0324
CA1A0274-Edit
CA1A0264
_MG_4592
_MG_4444
_MG_4322
_MG_4275
_MG_4103
_MG_4026
_MG_3982
_MG_3914
_MG_3784
_MG_3598

BIO

I have always practised sports. When I was eight years old, I was diagnosed with bone cancer. My right leg was amputated above the knee. I lost my leg, but retained my life.

Although cancer took one of my limbs, it didn’t take my capacity to move. After rehabilitation I started swimming on my physiotherapist’s recommendation. In 2007 I was selected for the Team Finland in swimming, and so my international disabled swimmer’s career commenced. I had an opportunity to represent Finland in European and Nordic Championships and many other international swimming competitions. I’m a holder of three Finnish records and several Finnish championships.

In the beginning of 2014 I started paratriathlon. I enjoyed swimming but I needed new challenges. My goal is to reach the top in paratriathlon. I train a lot and enjoy every moment. I have dreams but I am also living my dream.

This spring one of my dreams came true: I was able to run for the first time in 12 years. I know that I have to work hard to reach my goal. However, I don’t set myself limits. When there’s a will, there’s a way.

Schedule

1.1.-16.1. Lanzarote, camp

25.-28.2. Pajulahti, Paralympic camp

19.3. Buffalo City, South Africa WC (=world cup)

20.3.-1.4. Calella, camp

23.4. Penrith, Australia WC

14.5. Aguilas, Spain WC

26.5. Lisbon, Portugal European Championships

26.-29.5. Pajulahti, Paralympic camp

19.6. Besancon, France WC

23.7. Rotterdam, Netherlands

14.-16.8. Pajulahti, Paralympic camp

12.9. Rio Paralympic Games

3.-6.11. Pajulahti, Paralympic camp

Blog & Twitter

juoksusankarit.

Johtuen siitä, ettei nettiä ole käytettävissä, videoiden lisääminen mahdotonta. Sen sijaan saatte lukea Koululiikuntaliiton Juoksusankarit-kanpanjaan kirjoittamani tekstin. Viikko vielä Espanjassa…

Juoksusankarit- paratriathlonisti

Lopetettuani eilen harjoitukseni juoksuradalla nuori tyttö kysyi minulta: `Miksi juoksen?”. Olin hetken hiljaa, ja ajattelin: tämän ei pitäisi olla vaikea kysymys. Annoin tyypillisen vastauksen: Koska rakastan juoksemista, ja olen sen parista saanut lukuisi ystäviä ympäri maailmaa. Myöhemmin kyseisenä iltana aloin miettiä… Onko se oikea syy miksi juoksen?

Vien sinut kevääseen 2001. Olen 8-vuotias ja seisoin starttiviivalla toista kertaa elämässäni, ensimmäinen oli aluehiihdoissa edeltävänä talvena. Olin erittäin hermostunut, ja edessäni oli 21.1 kilometriä juostavana. Olimme edellisenä iltana äitini kanssa ostaneet uudet lenkkarit, kaksi numeroa liian isot Peppi Pitkätossu-kengät. Parhaan kaverini kanssa löimme vetoa 5 pehmotarrasta, että ehtisin iltapäiväkerhon pannukakuille. Kilpailu itsessään ei ollut niin miellyttävä kokemus, ja muistan juosseeni viimeiset 5km ilman kenkiä, ja maalissa ajatellen, etten enää ikinä juokse näin paljon. No, seuraavaan 12 vuoteen en sitten juossut metriäkään.

Olin 8-vuotias, kun sairastuin luusyöpään. Oikea jalkani amputoitiin, ja palasin parin vuoden kuluttua kotiin kolme raajaa tallella. Rakastin edelleen juoksemista, mutta minulla ei ollut tarpeeksi jalkoja juostakseni. Vuonna 2014 pitkä odotus palkittiin, ja sain juoksuproteesin. Harjoittelin, harjoittelin ja harjoittelin. 18 kuukautta myöhemmin seisoin starttiviivalla, edessäni oli taas 21.1 kilometriä. Vaikka jalka, lenkkarit ja moni muu asia oli muuttunut viimeisen 14 vuoden aikana, olin edelleen se pikkutyttö, joka halusi juosta kohti tavoitetta hymyillen, välillä virnistäen.

Juokseminen on hitaasti syntyvä addiktio. Harva ihminen pitää siitä heti, vaan vasta parin kuukauden jatkuvan harjoittelun jälkeen oppii juoksemista rakastamaan. Vaikka en juossut moneen vuoteen, tiesin miltä sen pitäisi tuntua, muistin sen flow:n, fiiliksen. Juokseminen jousella on teoriassa täysin erilaista, mitä kahdella vammattomalla jalalla, mutta tuntuu täysin samalta. Tunne, jota ei voi saavuttaa muuten kuin juoksemalla.

Miksi juoksen? Kyllä, rakastan sitä. Osaksi myös kavereiden, ja kokemuksien vuoksi, mutta on jotain paljon enemmän – ei ole mitään hienompaa tunnetta kuin asettaessasi tavoitteen, tehdessäsi töitä sen eteen, juostessasi ala-ja ylämäkiä matkan varrelle, ja sitten saavutat tavoitteesi. Se tunne on jokaisen juoksukilometrin arvoinen.

-Liisa

 

muutto.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen muuttanut vuosittain. Porista, Tampereelle, Tampereelta Turkuun ja Turusta Helsinkiin. Ei siis ihme, että osa kavereistani vieläkin kysyy: ”Mitäs sinne Turkkusee?”. Muuttaminen… noh, käytännössä se on toiminut niin, että olen soittanut vanhemmilleni muuttopäivän ja uuden osoitteeni. Muuttaessani Tampereelta Turkuun muuttopäivä osui juuri kilpailujeni aikaan, joten kilpailureissulta palasin uuteen asuntoon, uudelle paikkakunnalle. Turun rautatieasemalta suunnistin kerrostalolle google maps:in opastuksella, 8.kerrokseen hissillä, ja ylimmässä kerroksessa kokeilin avaintani jokaisen asunnon oveen ennen kuin löysin omani. Muuttotiimi oli suoriutunut täydellisesti; tavarat paikoillaan, ja siistiä kuin sisustuslehdissä.

Sisustus pitää olla käytännöllinen. Ei mattoja- hankala imuroida, vaarana kompastuminen. Ei sohvaa, jotta pyörälle on riittävästi tilaa. Ei turhia tekstiilejä- päiväpeitosta aamuin illoin harmia. Foam-roller toimii hyvin koristetyynynä, jos vieraat haluavat pään alle ”pehmustetta” lattialla hengailessaan. Takaa myös sen, ettei vieraat tunne oloaan liian mukavaksi. Koriste-esineet – pölynkerääjät. Jos koriste-esinettä piirongin päälle haluaa voi juoksuproteesin siihen nostaa, ja ihailla. Pienessä asunnossa ei myöskään pääse eksymään, ja aamutreeneihin on sopivan lyhyt matka, 75cm.

Muuttaminen tai sisustaminen ei ole vahvinta osaamistani, mutta pakkaamisessa olen pro-tasoa. Viikonloppu vanhemmilla, neljä päivää kilpailureissulla tai kuukausi leirillä, on mukanani oman painoni verran tavaraa, valehtelematta puolet omaisuudestani. Kolme proteesia, pyörä, uintivälineet, lenkkareita, ergo…

Pakkaaminen on nyt suoritettu. Vastuun muutosta ja sisustuksesta annoin Matti Petteri Pöntiölle, ja voin taas todeta: täydellinen suoritus. Jotain kuitenkin vielä puuttuu… TE LUKIJAT! Blogini muutti osoitteeseen: liisalilja.fi.

Uusi ympäristö, uusi blogikoti, ja tulossa jotain uutta. Ensi viikosta alkaen pääsette seuramaan valmistautumistani, ja matkaani kohti RIO:a gopro-videokameran kautta. Yli 200 päivää, 2 videota viikossa, tervetuloa matkalle!

  • Liisa
MG_3161-1

elämäntapa vs.työ

Urheilijat ylpeilevät sillä, että pystyvät herämään aamuyöstä,ja treenaamaan mielettömiä tunteja. Missä ja milloin tahansa. Ylpeys käy lankeamuksen edelle, koska totuus on, että 20h valvomisen jälkeen voisi töihin tulla yhtä hyvin kännissä. Oli urheilija tai ei. Siksi ei ole ihme, että kohtalokkaat virheet lisääntyvät aamuöisin, kun me triathlonistit ylpeinä poljemme paikallamme, Yhteisöllinen ylpeytemme kokisi kolauksen, jos lait koskisivat myös meitä. Ne velvottaisi nukkumaan koko päivän ennen yövuoroa, ja työaikaamme säädeltäisiin. Emme olisi tyytyväisiä.

Usein minulta kysytään kuinka paljon harjoittelen, kuinka monta tuntia, kuinka monta kilometria. Uskon, että jokainen ammattiurheilija harjoittelee kovasti, tämä on se helppo osuus. Tärkeämpi kysymys olisikin: mitä teet muina tunteina, kun et harjoittele. Se on se, mikä erottaa kärkijoukon muista. Ammattilaisen kuntoilijasta.

Olen saanut syksyn keskittyä lähes täyspainoisesti urheiluun. En kuitenkaan koe, että tämä olisi työni, vaan elämäntapani. Kukaan ei jakaisi tehdä töitä 24/7, ja se on juuri sitä, mitä urheilijalta vaaditaan, aikatauluttamista 24/7. Sinun on oltava itsekäs, ensi sijainen tehtäväsi on pitää kehostasi huolta. Sinun on tehtävä raskaita päätöksiä, jotka eivät aina miellytä itseäsi, puhumattakaan läheisiäsi. Ystävyyssuhteiden ylläpitö on haastavaa, mutta miltä menestys tuntuisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa sitä jakaa?

RIO-vuosi starttaa parin viikon kuluttua, maailman cup 3kk. Tavoitteeni kilpailukaudelle on paikka Rio:on, mitali EM:stä ja toivottavasti myös ensimmäinen maailman cupin voitto. Koska tavoitteet ovat suuret, isoin pelkoni peruskuntokaudelle lähtiessäni oli, että matkasta tulee suorittamista. Juuri sitä, mitä suomalaiset kutsuvat työksi. Sykemittari kädessä juoksisin ympäriinsä, jotta saisin tunnit täyteen. Onneksi näin ei ole käynyt, ja saan harjoitella ylpeänä 4.30, jos siltä tuntuu ilman lakisääteisiä taukoja.

– Liisa

Just a sec