elämäntapa vs.työ

MG_3161-1

Urheilijat ylpeilevät sillä, että pystyvät herämään aamuyöstä,ja treenaamaan mielettömiä tunteja. Missä ja milloin tahansa. Ylpeys käy lankeamuksen edelle, koska totuus on, että 20h valvomisen jälkeen voisi töihin tulla yhtä hyvin kännissä. Oli urheilija tai ei. Siksi ei ole ihme, että kohtalokkaat virheet lisääntyvät aamuöisin, kun me triathlonistit ylpeinä poljemme paikallamme, Yhteisöllinen ylpeytemme kokisi kolauksen, jos lait koskisivat myös meitä. Ne velvottaisi nukkumaan koko päivän ennen yövuoroa, ja työaikaamme säädeltäisiin. Emme olisi tyytyväisiä.

Usein minulta kysytään kuinka paljon harjoittelen, kuinka monta tuntia, kuinka monta kilometria. Uskon, että jokainen ammattiurheilija harjoittelee kovasti, tämä on se helppo osuus. Tärkeämpi kysymys olisikin: mitä teet muina tunteina, kun et harjoittele. Se on se, mikä erottaa kärkijoukon muista. Ammattilaisen kuntoilijasta.

Olen saanut syksyn keskittyä lähes täyspainoisesti urheiluun. En kuitenkaan koe, että tämä olisi työni, vaan elämäntapani. Kukaan ei jakaisi tehdä töitä 24/7, ja se on juuri sitä, mitä urheilijalta vaaditaan, aikatauluttamista 24/7. Sinun on oltava itsekäs, ensi sijainen tehtäväsi on pitää kehostasi huolta. Sinun on tehtävä raskaita päätöksiä, jotka eivät aina miellytä itseäsi, puhumattakaan läheisiäsi. Ystävyyssuhteiden ylläpitö on haastavaa, mutta miltä menestys tuntuisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa sitä jakaa?

RIO-vuosi starttaa parin viikon kuluttua, maailman cup 3kk. Tavoitteeni kilpailukaudelle on paikka Rio:on, mitali EM:stä ja toivottavasti myös ensimmäinen maailman cupin voitto. Koska tavoitteet ovat suuret, isoin pelkoni peruskuntokaudelle lähtiessäni oli, että matkasta tulee suorittamista. Juuri sitä, mitä suomalaiset kutsuvat työksi. Sykemittari kädessä juoksisin ympäriinsä, jotta saisin tunnit täyteen. Onneksi näin ei ole käynyt, ja saan harjoitella ylpeänä 4.30, jos siltä tuntuu ilman lakisääteisiä taukoja.

– Liisa

Just a sec