vammaisurheilu.

Paralympialaisten( huomaa oikeinkirjoitus; ei paraOlympialaiset, vaan paralympialaiset) alkuun on kolme päivää. Vammaisurheilu herättää hetkellisesti huomiota mediassa. Tässä postauksessa haluankin kertoa millainen tie vammaisurheilijalla on huipulle.

Itse olin kahdeksan vuotias, kun sairastuin. 11-vuotiaana oikea jalkani amputoitiin polven yläpuolelta. Ennen sairastumistani olin harrastanut telinevoimistelua neljä vuotiaasta, juossut koulun maastojuoksukilpailuissa ja ennen kaikkea harrastanut monipuolisesti arkiliikuntaa. Olin liikunnallinen ja aina liikkeessä. Sairastuin, vammauduin, mutta mikään ei muuttunut. Olen edelleen liikunnallinen.

Amputaationi tehtiin maaliskuussa 2003. Toukokuussa sain ensimmäisen proteesini, josta kävelyn harjoittelu alkoi. Kaaduin toukokuussa yhteensä 71 kertaa.. Asetin kesäkuun tavoitteeksi 50 kaatumista. Kaatumisten määrällä ei ole väliä, kunhan sieltä nousee ylös. Kävelin, kävelin ja kävelin. Kuntoni oli heikko, olin maannut pari vuotta sairaalassa. Heinäkuussa kävelin jo sujuvasti. Tietysti liikunnalinen taustani auttoi liikkeiden hahmottamisessa, mutta suurimmassa roolissa olivat tahto ja toistot. Olin saavuttanut ensimmäisen askelman urheilijan polullani.

Elokuussa alkoi koulu. Kuntoni oli kesän aikana parantunut jo niihin lukemiin, että jaksoin arkielämän. Seuraava tavoitteeni oli pysyä muiden mukana. Kaverini eivät kokeneet minua vammaiseksi tai vaatineet minulta vähempää. Kiitos siitä heille! Aluksi oli aivan väsynyt, mutta en ikinä pyytänyt heitä hidastamaan tahtia.

Syyskuussa otin pyöräni esille. Kaverini pyöräili, minunkin piti. Usein sanotaan: ” Kerran, kun opit pyöräilemään, osaat sen taidon aina!”. Noh, periaatteessa kyllä, mutta ei ihan kuitenkaan. Aluksi isäni piti pyörää pystyssä, jotta pääsin satulaan istumaan. Seuraavaksi siskoni laittoi proteesijalkaterän polkimelle. Isä työnsi vauhtia. Painoero vasemman ja oikean puolen välillä on sen verran suuri, että tasapainon löytäminen vie hetken. Harjoittelin ja kaaduin. Osasin pyöräillä, mutta en soveltaa. Vammaisurheilijan on opittava soveltamaan liikkeet hänelle sopiviksi. Kolmas tavoitteeni oli oppia soveltamaan.

Loppu syksystä halusin päästä uimaan. Tämä herätti hieman kysymyksiä: ” Kaikki näkee! Kehtaatko? Uskallatko?” Itse en miettinyt hetkeäkään. Mitä ihmiset näkevät? MINUT. Saman tytön, joka oli uimakoulussa viisi vuotta sitten. En anna vammani estää minua elämästä. Vammaisurheilijan on oltava henkisesti erittäin vahva. On oltava sinut itsensä kanssa, eikä antaa muiden ihmisten sanojen vaikuttaa. Neljäs tavoite on oppi hyväksymään itsensä, minulle tämä ei ollut haasteellista.

Helmikuussa aloitin erityislasten uintiryhmässä. Ryhmän mukana treenasin kolme vuotta, kunnes uintivauhti oli liian hidas minulle. Integroiduin vammattomien uintiryhmään. Tavoitteeni oli taas pysyä muiden mukana. Vammaisurheilijan on vaikea löytää ryhmää, joka olisi sekä tasollisesti että vauhdillisesti sopiva. Treenitunteja kertyi tässä vaiheessa saman verran, kuin edustusryhmällä, mutta vauhdillisesti en tietystikään pärjännyt. Monet vammaisurheilijat ovat vammattomien harjoituspiireissä.

Ihmiset usein näkevät minut yksijalkaisena tyttönä, ei urheilijana. Olen kuullutkin sanottavan: ” Sä et oo tyypillinen vammainen!” Ihmiset eivät koe, että vammainen voi olla urheilija. On osoitettava kykynsä itselleen, mutta myös muille, ja ansaittava arvostus.

Monesti kuuluu sanottavan, että vammaisurheilijat pärjäävät helpommin. Minun mielestäni päinvastoin. Minun urheilijan polkuni alkoi kävelyn harjoittelusta. Voisin heittää kysymyksen heille, jotka ovat tätä mieltä, missä ovat ne huippu-urheilijat, jotka ovat uransa aikana vammautuneet? Jos tämä on niin helppoa, niin mikseivät he ole paralympimitalisteja?? Toinen kommentti, joka tulee esiin paraurheilijoiden kohdalla on: ” teitä on niin vähän!” Voisin sanoa, että tie ei ole helppo, vaikeampi mitä vammattomilla. On myös muistettava, että vammaiselle arkielämästä selviäminen voi olla jo riittävä haaste.

Lopuksi haluan sanoa, että katsokaa paralympialaisia. Kaikki he ovat sen verran arvostusta ansainneet!

Tältä sivulta löydätte paralympicsportTV:n, josta voi kisoja katsella, sekä muuta infoa..

 http://www.paralympic.org/

Tässä virallinen Sochin paralympialaisten video:

https://www.youtube.com/watch?v=k4_ce3OV7rg

– Liisa

omasta harjoittelustani.

Yhtä monta treenaustapaa kuin urheilijaakin. Näin se vain menee ja hyvä näin. Treenauksessa on vähän sama periaate kuin ravinnossakin, se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi sinulle. Oma, optimaalinen treenausmäärä ja -tapa on vaikea löytää.

Monet bodaajat käyttävät monijakoista viikkorytmiä eli yhtenä päivänä treenataan jalkoja, toisena yläkroppaa. Kestävyyslajeissa viikko on myös rytmitetty, ei tosin lihasryhmittäin vaan tehoalueiden mukaan. Viikko sisältää:

1. Peruskestävyystreenejä( KA HR 140)
2. Vauhtikestävyystreenejä ( KA HR 155-170)
3. Nopeuskestävyystreenejä
4. Nopeustreenejä

Eri treenien viikkomäärät vaihtelevat ajankohdan mukaan. Peruskuntokaudella on enemmän peruskestävyystreenejä, kun taas kilpailukaudella haetaan maksimikestävyyttä kilpailusuorituksen lähestyessä.

Itselläni myös viikot vaihtelevat. Käytän ( 3+1) -taktiikkaa eli 3 kovaa viikkoa, jonka jälkeen viikko kevyttä. Ensimmäinen kova viikko on yleensä määrällisesti kova, toinen tehollisesti ja kolmas tehollisesti että määrällisesti. Lepo viikkona treenitunnit laskevat 25% kovien viikkojen keskiarvosta, mutta tehollisesti mennään matalalla.

Paratriatlonissa matkat vastaavat vammattomien sprinttimatkoja eli 750m uintia, 20km pyöräilyä ja 5km juoksua. Paratriatlonista tulee erillinen postaus lähiaikoina. Treeniohjelmani on suunniteltu kyseisille matkoille. Tässä esimerkki tehollisesti kovasta treeniviikostani:

Ma:
aamu: uinti 5.5km; pääsarjana 2400m mittainen aerobisen ja anaerobisen harjoituksen osio, ka  hr 165 sarjassa)
Iltapäivä: “juoksu”( selvitys myöhemmin): pääsarjana 3*1000m (170-175hr) + kuntopallo(4kg) jumppa 30min

Ti:
aamu: uinti 6km; pääsarjana 2.6km (ka hr 164)
Ilta: Fillari 2h; pääsarjana 12*(15s max/2min)

Ke:
aamu: uinti: 6km kevyttä (140hr)
ilta: sali: perusvoima(toistot 12-10-8-8) + palauttava pyöräily 30min

To:
aamu: uinti 5km: RP( =racespace- harjoitus eli tarkoituksena on mennä pääsarja kilpailuvauhtia). Pääsarja 1.6km (175-185hr)

ilta: “juoksu” RP: pääsarjana 5*500m RP + 1min rest

Pe:
aamu: pyöräily 2h peruskestävyys
ilta: uinti 4km nopeuskestävyys

La vapaa

Su:
aamu: Uinti; 1h nopeus+1h peruskestävyys
ilta: Pyöräily 2.5h, pääsarja progressiivinen: 2*( 5*(3min(150hr)/2min(140)) + 4*(2min(160hr)/1min(140hr))+ 3*1min max/1min(140hr)))

– total 23h –

Viikkooni kuuluu 2 “juoksua” 6-7 uintia, 3-4 pyöräilyä sekä 1-2 salitreeniä. Salitreenini ei ole jaoteltu lihasryhmittäin, vaan teen pari pääliikettä ja siihen 4-6 tukevaa liikettä. Pääliikkeinäni on tällä hetkellä vauhtipunnerrus ja etukyykky, toisena salipäivänä sen sijaan maastaveto ja talja. Pääliikkeiden toistot ovat: 5*(12-10-8-8)  peruskuntokaudella.

Hyvää treeniviikkoa jokaiselle! Muistakaa omat tavoitteenne, ja tehkää niiden eteen töitä!

– Liisa

Just a sec