Biohakkerointiani.

Itse olen aktiivinen biohakkeri. Näen kehoni monimutkaisena kokonaisuutena, ja analysoin kehoni lähettämiä signaaleja, jotta saisin tietoa sen tilasta. Monet pitävät minua neuroottisena, mutta uskokaa tai älkää, elimistöllämme on monia keinoa, joilla se pystyy huijaamaan meitä. Lääketieteen metodi on hoitaa ihmisiä lääkkeillä. Saavutetaanko silloin kuitenkaan sitä kokonaisvaltaista hyvinvontia? Itse en ole lääkevastainen, enhän minä tässä kirjoittelisikaan ilman niitä -ehkä.

Mitä biohakkerointi minun kohdallani sitten merkitsee? Yritän oppi mahdollisimman hyvin elimistöni toiminnan, parantaa suorituskykyäni ja saavuttaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Tavoitteet eivät ole helpot, mutta edistystä voi seurata monilla eri mittausvälineillä ja -testeillä.

Voin ottaa esimerkiksi itseni. Vuoden 2011 EM-kisoissa luulin olevani elämäni kunnossa, ainakin fyysisesti. Kevät oli mennyt aikarajoja metsästäessa, kisoja tuli paljon ja treenitunteja sitäkin enemmän. Kausi oli erittäin pitkä ja tähtäsi vain kisoissa uitavaan 400m vapariin. Kisat oli ohi, tulos oli ok. Olinko elämäni kunnossa? Mietin oloani. Olin stressaantunut, syke oli yli 140 jo kävelessä, söin ruokaa, jotta selviäisin, yöuneni oli katkonaisia, pientä tukkoisuutta oli ollut talvesta asti, lihakset olivat jumissa aina ja astmakin oli yhtäkkiä ilmestynyt.

Kävin lääkärissä, kerroin oireista ja ratkaisuksi sain antibioottia, unilääkettä ja lihasjumiin suositeltiin venyttelyä. Oireet hoidettiin, mutta oireiden aiheuttajaa ei pohdittu. Oloni ei parantunut, ja oireet palasivat lääkekuurien jälkeen. Ajattelin, että eihän minussa mitään vikaa olekaan.

Pääsin opiskelemaan yliopistoon ja oikeastaan pakostakin luin elimistön toiminnasta. Silloin oikeastaan ensimmäistä kertaa ymmärsin, mitä tarkoitetaan lauseilla: “Olet itse vastuussa terveydestäsi” sekä ” Olet sitä mitä pystyt prosessoimaan!”. Tämän lisäksi ymmärsin voivani huonosti. Aloin selvittämään todellista elimistöni tilaa.

Kävin laajassa labra-kokeessa, jonka tulokset olivat huolestuttavat. Monet raskametallipitoisuudet olivat reilusti yli viitearvojen, useat hivenainepitoisuudet olivat hälyttävän alhaalla, vitamiinipitoisuudet, erityisesti D-vitamiini, olivat alhaalla ja hormonitasot olivat epänormaalit. Aloin seuraamaan aamusykkeitäni, verenpainettani, vireystilaani, palautumisaikaani ja mielialaani.

Tähän asti olin noudattanut monia suosituksia, kuten D-vitamiinin päiväsaantisuositusta sekä tyypillistä urheilijan ruokavaliota. Mistä nämä huonot tulokset sitten johtuivat? Omasta kehostani, ja sen kyvystä prosessoida ravintoa. Tuloksista kävi ilmi, että munuaiseni poistavat magnesiumia ja kaliumia yliaktiivisesti, D-vitamiini ei imeydy normaalisti ja olen yliherkkä maitotuotteille. Hormonitasapainoni oli kärsinyt liian suuresta treeni-intensiteetistä. Erityisesti lisämunuaiseni olivat ylirasittuneet liiallisesta kortisolituotannosta.

Otin vastuun omasta kehostani ja tein muutoksia. Vaikka luovuin maitotuotteista, luovuin samalla tukkoisesta olosta. Kuusi viikkoa treenasin erittäin alhaisella treeni-intensiteetillä, kortisolitaso alkoi palautua normaaliksi. Samalla kehoni palautui stressitilasta, mielialani tasaantui ja unenlaatu parantui. Lisäsin ruokavaliooni magnesiumia ja kaliumia, palautumisaika nopeutui ja lihasjumi helpottui. Sain nämä aikaiseksi sillä, että opin elimistöni toiminnasta hivenen. Jokainen eliö on ainutlaatuinen yksilö, joten kaikki suositukset ovat vain suuntaa-antavia! Sami Sundvik kritisoi mielestäni hyvin suomalaisia saantisuosituksia esittämällä kysymyksen: “Miksi Suomessa on eniten osteoporoosia, kun olemme kuitenkin eniten maitoa juova kansa?”

Mielestäni jokaisen urheilijan olisi hyvä seurata elimistönsä toimintaa, ja treenin vaikutusta siihen, jotta optimaalinen suorituskyky olisi saavutettavissa. Treenin vaste on yksilöllinen, kuten myös siitä palautuminen. Valmentajan rooli on suunnitella treeni sinun antamasi tiedon perusteella, mutta tiedon hankkimisesta olet itse vastuussa.

Kuten jo aijemmin totesin, elimistöllä on omat keinot hämätä. Treeni-intensiteetin noustessa, “lisäenergiaa” saadaan väliaikaisesti nostamalla kortisolitasoa, mutta lopulta tämä kostautuu. Tämä on kuitenkin huomattavissa esim. aamusykkeen nousulla, unenlaadun seurannasta ja labrakokeilla. Tämän vuoksi mittausten tekeminen on erittäin tärkeätä.

Oma biohakkerointi- “urani” on vasta alussa, ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseen on vielä hurjasti matkaa. En vastusta lääketiedettä, päinvastoin, mutta ennen hoitoa on selvitettävä oireen perimmäinen syy, ja muistettava, että elimistö on kokonaisuus. Flunssasi syy voi löytyä ravinnostasi.

Huomenna lähden Paralympia- leirille, sitä ennen kuitenkin harjoituskisat Turussa.

– Liisa

Just a sec